Postikortteja Euroopasta

Jälkikirjoitus, Helsinki 5.8.2010

Pyykit ovat kuivamassa ja tyhjät rinkat on viety kellariin odottamaan seuraavaa matkaa. Kolme ja puoli viikkoa menivät nopeasti ja voin lämpimästi suositella interrailia kaikille. Itse en tiedä toista matkustusmuotoa, joka antaa tilaisuuden nähdä niin paljon niin edullisesti.

Päällimmäisenä mielessä on nyt lista erinäisiä, täysin toisiinsa kuulumattomia asioita:

- Rakentakaa nyt se Tallinna-Varsova-rata, jooko? Jos baltteja ei homma kiinnosta, niin suomalaisten intresseissä sen pitäisi kyllä olla tai seuraavan tuhkapilven aikana huomaamme jälleen kuinka kaukana ja syrjässä me olemme.

- Jokaisessa eurooppalaisessa kaupungissa on kesällä isot tietyöt ja kadut on revitty auki. Repikää siitä, te valittavat helsinkiläiset. Mikään kaupunki ei turistin mielestä mennyt tietöiden takia pilalle.

- Paikkalippuja kannattaa heinä-elokuussa varata juniin hyvissä ajoin. Ihan oikeasti.

- Jos matkustat iPhonen kanssa, kanna koko ajan laturia mukanasi. Erinäisten kartta- ja paikannussovellusten käyttö syö akkua tuhottomasti, mutta ne kyllä helpottavat elämää matkan aikana. Tietokoneetta pärjäsi matkan oikein hyvin, kun oli iPhone.

- Hotellin sijaan kannattaa käyttää vuokrattuja huoneistoja. Ainakin suurimmissa kaupungeissa valikoima on hyvä ja matkaaja saa valittua esimerkiksi pesukoneellisen asunnon. Puhtaat vaatteet on arjen pientä luksusta.

- Kun kaikki ympärillä vaihtuu, on ruokailu ainoa asia, joka pysyy päivittäin ja siitä ei kannata tinkiä. Sitä paitsi, lähes kaikista ravintoloista saa halpaa ja oikein kelvollista valkoviiniä puolen litran karahvissa muutamalla eurolla. Vettä ei kannata hinnan puolesta juoda.

- Matkakohteiksi kannattaa myös valita itselleen jo ennestään tuttuja kohteita. Jatkuva reissaaminen väsyttää, joten on erityisen mukavaa olla välillä pari päivää paikassa, josta tietää jo enemmän. Se rentouttaa.

- Ole valmis jonottamaan. Tai oikeastaan jonoista tiedät, ettei paikkaan kannata mennä, koska se on ihan liian täynnä ihmisiä.

- Matkakirja on se kirja, jota raahaa uskollisesti mukanaan paikasta toiseen, mutta jota ei oikeastaan jaksa koskaan lukea. Se on kuitenkin välttämätön rekvisiitta reilaajalle.

- Jos käytät reilikorttia, jossa on rajattu määrä matkapäiviä, jätä mielellään yksi päivä "varastoon". Et voi koskaan tietää mitä tapahtuu - esimerkiksi shampoorekka leviää raiteille - jonka vuoksi tarvitsetkin yhden lisämatkapäivän.

Paikallaan istuminen on yllättävän rentouttavaa ja kaikkea muuta kuin tylsää, kun sen makuun pääsee. Seuraava reilimatka on jo mietinnässä: Portugalista Puolaan.

Berliinin matkavinkki: Alexanderplatzin Kaufhofin kolmas kerros

Olen kuullut usein lauseen "Kun te olette käyneet Berliinissä jo niin monta kertaa, niin minne siellä kannattaa mennä?".

Olen jakanut auliisti museo-, hotelli-, ravintola- ja baarivinkkejä, mutta yhden olen joka kerta unohtanut, joten teen sen nyt näin julkisesti: Galeria Kaufhofin kolmannen kerroksen miesten osasto.

Alexanderplatzilla sijaitsevassa Kaufhofissa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä, sitä voisi kutsua paikalliseksi Sokokseksi, jos KaDeWe olisi se Stockmann. Mutta kolmannen kerroksen miestenosaston alusvaateosasto on käytävä katsomassa joka kerta, kun käymme Berliinissä.

Siellä tylsien boksereiden ja peruscalvinkleinien rinnalla, paraatipaikalla, on nimittäin esillä aina kaikkein käsittämättömimpiä miehille tarkoitettuja... Hmmm... Asusteita.

Kuten mustia jumppapukuja, jotka ovat täynnä käsinrevityn näköisiä reikiä. Eräänlainen verkkopaidan muunnelma siis. Ja erilaisista metallirenkaista koostettuja tangoja, joiden merkki on Stripper (tangavalikoima on muutenkin valtava, kaikissa väreissä ja kimalteissa löytyy). Muun muassa.

Tämän kesän uutuus on hieman Borat-henkinen mallisto, joka on sukkahousukankaasta valmistettu kapea venyvä narunkaltainen kangassuikale, jossa on pääaukko. Käytännössä siis 50 euron arvoinen naru, joka kiertää sekä kaulan että haarovälin ympäri naisten kokovartalouimapuvun tavoin.

Valikoima on joka kerta uusi. Siinä nämä hämmentävät tuotteet ovat kangasboksereiden ja purjehduskenkien välissä, saksalaisen häpeilemättömästi. Kolmannessa kerroksessa, parhaalla paikalla (heti etuvasemmalla ruokaosastolta nousevia liukuportaita käytettäessä). Pari hyllyä miesten alusvaatteita, joiden olemassaolosta et osannut kuvitellakaan.

On kaupassa toki paljon muutakin, erinomaiset valikoimat, mutta juuri tästä syystä kannattaa Berliinin matkojen yhteydessä käydä Alexanderplatzin Kaufhofissa.

Bretzel Bar Berlin, 4.8.2010

Suomalaiset baarin- ja ravintolanomistajat saisivat tulla kaikki viikonloppumatkalle Berliiniin oppimaan, miten pienellä ja halvalla luodaan miellyttäviä ja viihtyisiä tiloja. Siihen kuuluu olennaisena osana myös välitön ja kiireettömäntuntuinen palvelu ja wifi, aivan kuten täällä Bretzel Barissa (Friesenstrasse 2).

Olla vain, Berliini 3.8.2010

Olo on kotoisa, kun pääsimme Berliiniin. Olen jo seonnut laskuissa, enkä tiedä montako kertaa olen täällä ollut. Ehkä kaksitoista.

Niin monen kerran jälkeen kaikki olennaiset paikat on jo kierretty, eikä enää tarvitse tehdä mitään pakollista. Voi vain olla, mikä on reilun kolmen viikon reilaamisen jälkeen rauhoittava tunne.

Tiedän missä saa hyvät aamupalat (kuvassa Tous les joursin ranskalainen aamupala 3,70 kahvilla ja mehulla) mistä edullisen herkulliset ruoat, mitkä lenkkipolut ovat parhaimmat ja missä kannattaa yöpyä.

Enää puuttuu tieto siitä missä täällä kannattaisi asua ja elää.

Kirjoitettuna kaunis kieli, 1.8.2010

Tsekki on erittäin kiehtova kieli. En osaa sitä (tai muitakaan itäeurooppalaisia kieliä) lainkaan, mutta olen silti jäänyt täällä tavailemaan ja kuvailemaan kylttejä toinen toisensa perään.

Siinä missä stereotyyppisessä lappilaismurteessa puhutaan hoon päältä, niin täällä puhutaan jiillä kaikkea mahdollista maustaen.

Mutta tsekki ei kuullosta ollenkaan niin hienolta kuin miltä se näyttää. Sen täytyy johtua siitä, että minulle tsekki on lapsuuden Pikku Kakkosen nukkeanimaatioiden alku- ja lopputekstien kieli. Se näyttää siksi satujen kieleltä, vielä nykyisinkin.

Praha, voiko kaupunki olla liian kaunis? 1.8.2010

Kun on näin yhden loman aikana käynyt Euroopan turistimagneettipaikoista niin Pariisissa, Roomassa kuin Prahassa, täytyy kyllä myöntää, että jokaisen kaupungin suosioon on syynsä.

Vaikkei Pariisin kosmopoliittisuus ja grandiositeetti sekä Rooman historiallisuus ja hyvä ruoka ole lainkaan Prahasta pois, niin jostain syystä en jaksa innostua tästä kaupungista täysin rinnoin. Ehkä pieni matkaväsymys on syynä.

Kaupunkihan on kaunis kuin koru. Minne tahansa keskustan alueella kävelee (myös pois turistikaduilta), on talot laitettu, hyvin maalattu ja jokaisessa talossa on niin paljon kauniita yksityiskohtia, että niillä voisi täyttää Hipstamatic-kameran äärimmilleen. Kauneutta on tälle kaupungille annettu kahmalokaupalla. Ehkä jopa liikaa, koska eilen illalla baarissa eräs paikallinen sanoi, etteivät he koskaan tule keskustaan, joka on jätetty turistireservaatiksi.

Tiedän, että olemme ilmeisesti olleet täysin väärissä paikoissa, mutta yritys löytää muuta päätyi eilen myös huonosti. Vinohradyn alue oli brittien ja jenkkien täyttämä ja täydellistä englantia kuului paljon enemmän kuin tsekkiä. Prahan täytyy olla paljon muutakin kuin tätä kokemaamme, mutta laitettakoon tämä ensikertalaisuuden piikkiin. Seuraavalla kerralla tiedän mitä välttää!

Matkailu on vaikeaa. Huomaan itse ahdistuvani liian turistien kansoittamissa paikoissa, vaikken mikään täydellisen autenttisuudenkaan hakija ole.

Mutta kauniiden talojen ja historiallisten muistomerkkien lisäksi haluaisin nähdä ympärilläni merkkejä, että asutaan ja eletään sitä täälläkin. Haluan käydä ruokakaupassa (niitä ei muuten Prahan vanhassakaupungissa kovin ole, merkki paikallisten puutteesta), lorvia lähiökatuja ja istahtaa kahville katselemaan ennemminkin paikallisia kuin turisteja. Tiedän, etten pääse lähellekään tavallisen prahalaisen arkea, mutta haluaisin edes nähdä sen olemassaolon

Matkustan siis näköjään elääkseni ennemminkin arkea kuin juhlaa hetken jossain muualla. Sen kokemiseen eivät riitä vain kauniit rakennukset ja huikea historia.

Yhdentyvää Eurooppaa

Junissa istuessa huomaa, että lähes koko kehittyvien maakuntien Euroopassa rakennetaan pelloille yllättävän yhdenmukaisen tylsiä taloja ja teollisuushalleilta näyttäviä kauppoja, joiden nimikyltit on nostettu korkeiden tornihäkkyröiden päälle. Ainakin Bolognasta pohjoiseen.

Missä olimmekaan eilen? 30.7.2010

Viimeisten viikkojen aikana on tullut vaihdettua maisemaa niin useasti, että eri paikoista otetut valokuvat auttavat myös omassa muistamisessa (ylläolevassa kuvassa pilvet vyöryvät Innsbruckin päälle).

Eilen illalla piti oikein ponnistella miettiessä mitä kaikkea teimmekään Pariisissa, vaikkei siellä olosta ole kuin reilut pari viikkoa.

Paikkaa vaihdettaessa päällimmäisenä on jatkuvasti vain tämä hetki ja paikka. Ihmismieli ja -kroppa kääntyy hämmentävän nopeasti uuteen asentoon, jolloin juuri nyt koettu on ikäänkuin normaali olotila: "Näinhän on aina ollut."

Kun 35 lämpöasteesta tuli tiputus 5 asteeseen, ei se oikeastaan tuntunut lainkaan pahalta. Se nyt vaan oli niin.

Tämä jatkuva sopeutuvuus uuteen on sellainen asia, jonka haluaisin pitää muistona tästä kesästä. Ensiksikin, ei haikailua menneeseen tai tulevaan. Vaikka asiat muuttuvat jatkuvasti, niin kaikkeen sopeutuu nopeasti, jos näin haluaa.

Sen lisäksi pitää jatkaa valokuvien ottamista myös arjesta, sillä se jos jokin on täynnä asioita, jotka painuvat unholaan aivan liian helposti.

Hafelekarspitze 2 334 metriä, 29.7.2010

Kun pölähtää päivän aikana Roomasta Innsbruckiin ja astuu junasta ulos Itävallan puolella, havahtuu ympäristön muutokseen välittömästi. Vasta täällä sitä oikeastaan tajuaa, millaista Italiassa oikein olikaan.

Täällä on joka paikassa siistiä. Jopa niin siistiä, että matkan eri paikoissa kuvattu katutaidegalleria ei saanut Innsbruckista yhtään lisäkuvaa.

Ja hiljaistakin täällä on. Kaduilla tosin örveltävät itsensä humalaan juoneet nuoret miehet, mikä lienee myös merkki siitä, että olemme siirtyneet kohti pohjoisempia kulttuureita.

Mutta kaikkinensa Innsbruck on ollut iloinen yllätys. Emme tienneet kaupungista oikein mitään ennen tänne tuloamme, joten ehkä odotuksemmekaan eivät olleet kovin korkealla. Tämä on mitä parhain paikka hengähtää latinokaupunkien ja -kulttuurien hengästyttävän menon jälkeen.

Vuoret ympäröivät Innsbruckia joka puolelta. Aivan kaupungin keskustasta pääsee nousemaan uudella junalla köysiradalle, joka nostaa laiskemmankin matkaajan lopulta lähes 1 700 metriä vuorenrinnettä ylöspäin.

Samalla kun Suomi kylpi +37 asteen helteessä, olimme me noin +7 asteessa Hafelekarspitzen huipulla 2 334 metrin korkeudessa (omin voimin kapusimme sentään viimeiset 87 metriä). Maisemat sieltä ovat tietenkin upeat. Uskoisin, että aika harvassa paikassa voi viettää samalla sekä kunnon kaupunki- että luontolomaa. Täällä se onnistuisi, mutta tällä kertaa meillä ei ole siihen valitettavasti aikaa.

Onneksi jää aina jotain odotettavaa seuraavalle matkalle.

Italialaisia kyliä, joilla pitäisi olla suomenkielinen tunnuslause!

1) Avio - Onnea myös sinkuille
2) Ala: Ala tulla jo!
3) Peri: Perin hyvä paikka elää ja yrittää